Valitse sivu
Pyydystalkoot 2020 oli menestys

Pyydystalkoot 2020 oli menestys

Tammikuun pyydystalkoisiin osallistui vajaat sata henkilöä ja pelkästään WEKE-hoitokalastuskatiskoja tehtiin sata. Pyydystalkoissa kunnostettiin tänä vuonna tuttuun tapaan hoitokalastusnuottia ja -rysiä, tehtiin WEKE-katiskoja ja rakennettiin pienpetopyydyksiä. Uutta...
Pilkitään Vähä-Tiilijärvi puhtaammaksi!

Pilkitään Vähä-Tiilijärvi puhtaammaksi!

Lauantaina 7.3. Pikku-Tilkki -pilkissä kisataan ja hoidetaan samalla järveä. Vesijärvisäätiö, Lahden Kalaveikot ja Hollolan kunta järjestävät ensi lauantaina 7.3. pilkkikilpailut. Kisan, yhdessäolon ja ulkoilusta nauttimisen lisäksi tavoitteena on parantaa myös...
Vesijärven eläinplanktonin tilanne paranemassa

Vesijärven eläinplanktonin tilanne paranemassa

Eläinplanktonin biomassa suhteessa kasviplanktonin biomassaan on kasvanut. Vesikirput ovat kuitenkin yhä selvästi pienempiä kuin vielä viitisen vuotta sitten. Vesijärven tuoreimman eläinplanktontutkimuksen mukaan vuonna 2019 Enonselän näytepisteeltä otettujen...