Valitse sivu

Hoitokalastus

Ravintoverkkokunnostuksessa kalaston rakennetta muutetaan poistamalla särkikaloja, kuoretta ja pieniä ahvenia. Petokalaistutuksilla vahvistetaan petokalakantoja. Kalakannan lisäksi ravintoverkkokunnostus voi kohdistua muihinkin ravintoverkon osiin.

Vesijärvellä hoitokalastuksen tavoitteena on poistaa järvestä vuosittain noin 20 kg vähäarvoista kalaa hehtaaria kohti. Koko Vesijärven osalta tavoitteeseen päästiin 2009-2012. Vuonna 2019 tavoite 20 kg hehtaarilta saavutettiin Enonselälllä ja Paimelanlahdella.

Vuosina 2014-16 hoitokalastusta vaikeuttivat syksyn runsaat piileväesiintymät erityisesti Enonselällä ja Kajaanselällä. Vuonna 2013 puolestaan kovat syystuulet vaikeuttivat työtä juuri ennen järven jäätymistä. Särkikalojen määrät ovat myös vähentyneet, millä oli vaikutusta vuoden 2017 saaliiseen. Jatkossa pohditaan myös reippaasti kasvaneen kuorekannan harventamista.

Hoitokalastus on kuulunut Vesijärven hoitotoimiin 1980-luvulta asti. Hoitokalastuksen organisoi Lahden ympäristöpalvelut. Nyt hoitokalastusta tekevät ostopalveluna Tmi Ile’s Fisk ja Järvikalastus Turtiainen sekä Lahden ympäristöpalvelut ja talkoolaiset.

Vuosittaiset saalisraportit on laatinut Matti Kotakorpi Lahden ympäristöpalveluista.

Hoitokalastussaalis 2020
Hoitokalastussaalis 2019 201820172016 20152014

Hoitokalastussaaliista iso osa menee jatkojalostukseen. Ajoittain saalista jaetaan myös halukkaille.  
Liity hoitokalastussaaliin jakelulistalle, niin saat suoraan sähköpostiisi tiedon, missä ja milloin saalista jaetaan.
Linkki sähköpostilistalle liittymiseksi:

https://groups.google.com/forum/#!forum/hoitokalastuskalat

PLL_HEADER_TEXT
PLL_CONTENT_TEXT

Pyydystalkoot

Vuosittaisissa pyydystalkoissa Lahdessa kymmenet aktiivit korjaavat nuottia ja rysiä ja rakentavat uusia. Talkootapahtuma pidetään tammikuussa ja se kestää noin kaksi viikkoa. Talkoissa on tehty myös katiskoja, pienpetopyydyksiä, kuhapesiä ja korjattu koekalastusverkkoja.

Vuoden 2021 pyydystalkoita ei voitu järjestää korona-pandemian vuoksi.

Tuokiokuvia vuoden 2020 pyydystalkoista