Valitse sivu

Kalasto

Vesijärvessä esiiintyy yli 20 kalalajia, joista särki ja ahven ovat yleisimpiä järven kaikissa osissa. Suosittuja pyyntikaloja ovat ahven, hauki, kuha, taimen, siika, ankerias ja lahna. Petokalojen osuus kalastossa on viime vuodet pysynyt korkeana, mikä on osoitus onnistuneesta kalavesien hoidosta.

Enonselän saaliista on ollut noin puolet kuhaa ja koko järvellä kuhan osuus on kasvanut neljännekseen. Vesijärvi onkin yksi maamme parhaista kuhajärvistä.

Ankeriaita on istutettu monina vuosina. Vääksyyn on rakennettu pyyntilaite eli ankeriasarkku kutuvaellukselle pyrkiviä ankeriaita varten. Arkusta ankeriaat viedään turvallisesti voimalaitosten ja päästetään jatkamaan vaellustaan.

Myös rapukantaa on elvytetty siten, että kesällä 2014 päästiin vuosien tauon jälkeen ravustamaan, nyt täplärapuja.

Vesijärveltä pyydetään vuosittain yli 300 tonnia kalaa eli noin 30 kg/ha. Kalastusluvan ostaneiden saalis on noin 111 tonnia ja hoitokalastuksen osuus on parhaimmillaan 200 tonnia. Hoitokalastuksesta pääosa tehdään syysnuottauksella, jolloin poistetaan erityisesti särkeä, lahnaa ja salakkaa.

Veden tilan tulisi vielä kohentua ja pohjakasvillisuuden levitä paljon nykyistä syvemmälle ja laajemmalle, jotta lahnakanta saataisiin kukoistamaan. Myös muikku on yhä harvalukuinen ja kärsii ainakin Enonselällä syvänteen kesäaikaisesta happikadosta.

Lahnajärvestä kuhajärveksi

Luonnontilainen Vesijärvi oli monipuolinen kala-aitta. Erityisesti Paimelanlahden lahna oli maan kuulua. 1700-1800-luvuilla järven pinnan laskut vähensivät erityisesti lahtivesissä kutevia ja ruokailevia kaloja, kuten lahnaa.

1900-luvulla jätevedet likasivat järven ja se muutti kalaston entistä yksipuolisemmaksi ja arvottomammaksi. Arvokaloista erityisesti siika ja muikku vähenivät. Kalat sairastivat ja maistuivat pahalle. Kalastus taantui. Suuri särkimassa piti järven rehevyyttä yllä syömällä leviä laiduntavan eläinplanktonin vähiin ja kierrättämällä ravinteita tehokkaasti.

Vesijärveä ryhdyttiin 1980-luvun lopulla kunnostamaan tehokalastuksella ja petokalojen istutuksilla. Tehokalastuksessa vähennettiin runsaita planktoninsyöjäkaloja. Enonselältä pyydettiin 1980-90 lukujen vaihteessa yli miljoona kiloa kalaa. Puolet saaliista oli särkeä, neljännes kuoretta ja loput lähinnä lahnaa, salakkaa ja ahventa. Samoihin aikoihin järveen istutettiin yhteensä yli miljoona kuhanpoikasta.

Kun veden laatu parani, Enonselkä kirkastui merkittävästi, ravinnepitoisuudet laskivat ja levähaitat lähes katosivat. Erityisesti Enonselän kalastus elpyi järven tilan ja saaliiden parannuttua.

Kalaston seurantatapoja

Vesijärven kalastoa seurataan verkkokoekalastuksin ja kaikuluotauksin. Verkkokoekalastuksella saadaan yleiskuva kalojen runsaudesta ja kalakantojen rakenteesta. Pyydyksenä käytetään yleiskatsausverkkoa, jossa samaan 30 metriä pitkään ja 1,5 m korkeaan verkkoon on pauloitettuna 12 eri solmuväliä, 2,5 metrin pätkä kutakin. Pienin solmuväli on vain 5 mm ja se pyytää 3-5 cm pitkiä kalanpoikasia. Suurin solmuväli 55 mm pyytää keskimäärin kilon painoisia kaloja. Menetelmällä pyritään pyytämään tasaisesti kaikkia kalalajeja ja kokoluokkia. Käytännössä pienimmät ja suurimmat kalat jäävät aliedustetuiksi ja eri lajien pyydystettävyydessä on eroja. 

Koekalastukset tehdään loppukesällä, jolloin hauki ja made liikkuvat vähän ja niiden määrä jää todellista vähäisemmäksi. Myös pienikokoiset lajit, kuten kuore, tarttuvat huonosti verkkoihin. Kuoreesta onkin kerätty tietoa kaikuluotauksin.
Kalastoa seurataan myös kalastuskirjanpidolla ja sähkökalastuksilla.