Valitse sivu

Paimelanlahti ja Vähäselkä kiinnostivat

Asiantuntija-alustusten jälkeisen keskustelun tuloksena todettiin, että suurimmalla osalla paikalla olijoista on kiinnostusta selvittää vesialueiden yhdistämisen mahdollisuuksia, hyötyjä ja haittoja. Vesialueiden yhdistämisen edellytyksiä selvittävässä...

Vesijärvi reagoi voimakkaasti kesän sääoloihin

Kesän 2014 sää oli varsin poikkeuksellinen. Toukokuun helleaaltoa seurasi koko kesäkuun kestänyt kylmä ja sateinen kausi. Vedet pysyivät viileinä, mutta siitä huolimatta Ruoriniemen rannalla ja Vesijärven satamassa koettiin juhannuksen alla pienialaiset mutta...

Työtjärven syvänteessä huono happitilanne heinäkuun lopulla

Työtjärvellä on jo pitkään havaittu happiongelmia lämpötilakerrostuneisuuden aikana kevättalvella sekä loppukesästä. Työtjärven kuormitusta on kuluneen kesän aikana haarukoitu ojanäytteillä, joiden lisäksi järven pohjasta otettiin sedimenttinäytteet heinäkuun lopulla....

Innovaatiokilpailu Lahden hulevesien hallinnan ratkaisuista

Hulevesien käsittelyn ja johtamisen lähtökohtana on hulevesien synnyn ehkäiseminen. Näin hulevesien haittavaikutukset, kuten taloudelliset kustannukset, eroosio, ympäristökuormitukset ja terveydelliset haitat jäävät mahdollisimman pieniksi.KilpailutyötKilpailuun...