Valitse sivu

Matjärvi

Matjärvi sijaitsee Asikkalan sekä Hollolan ja Hämeenkosken entisen rajan risteyskohdassa. Rehevän ja matalan Matjärven pinta-ala on 47 hehtaaria ja suurin syvyys alle 3 m. Rantaviivaa järvellä on 3,4 km.

Järveen laskee viisi peltovaltaista ojaa, joista suurin on Rajaoja. Matjärvi laskee Vesijärven Lahdenpohjaan Virojokea pitkin. Matjärven valuma-alueen pinta-ala on 12,94 km2. Valuma-alueen laajaa hiekkamoreenia halkovat suuret hiesualueet, jotka ovat pääosin viljelykäytössä. Järven pohjoispuolella on jonkin verran myös hienoa hietaa ja järven rannoilla savimaita. Järven soistunut koillisranta on saraturvetta. Kalliomaita on lähinnä järven metsäisellä eteläpuolella. Rannoilla on muutama asuinrakennus ja joitakin loma-asuntoja. Matjärven ekologista tilaa ei ole luokiteltu.

Matjärvi on merkittävä lintualue ja lintujen muutonaikainen tarkkailupaikka. Järveä uhkaa umpeenkasvaminen.

Matjärven suojeluyhdistys perustettiin vuonna 2010. Lisätietoja yhdistyksen toiminnasta antaa hallituksen puheenjohtaja Risto Kauhala, risto.kauhala@elisanet.fi, puh. 0400 710786

Matjärven valuma-alueelle on rakennettu vuosina 2011-2014 yhteensä 7 laskeutusallasta ja/tai kosteikkoa, joiden avulla toivotaan ulkoisen kuormituksen järveen vähenvän.

Matjärvellä toteutettiin kemiallinen kunnostus vuonna 2013.

Matjärven tilasta

Matjärveltä on varsin vähän vedenlaatutuloksia. Ensimmäinen näyte on vuodelta 1988, jonka jälkeen näytteitä on otettu 1-2 vuoden välein, yleensä kesäaikaan. Vuosina 2000–2001 Matjärvi oli mukana Helsingin yliopiston kansainvälisessä ECOFRAME-hankkeessa, jossa etsittiin keinoja matalien järvien tyypittelyyn ja luokitteluun vesipuitedirektiivin mukaisella tavalla. Tuolloin Matjärveltä otettiin myös biologisia näytteitä. Matjärveä piinasi talvella 2002–2003 erityisen kova happikato.

Matjärvi oli mukana happikadon ja kalakuolemien vaikutuksia selvittävässä tutkimushankkeessa, jota toteuttivat Uudenmaan ja Hämeen ympäristökeskukset ja TE-keskukset, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos sekä Suomen ympäristökeskus. Vuodesta 2008 lähtien Lahden seudun ympäristöpalvelut on ottanut näytteitä Matjärvestä 1-3 vuoden välein. Levämäärää kuvastava klorofyllipitoisuus on Matjärvellä vaihdellut välillä 12–130 µg/l. Suurin pitoisuus on mitattu elokuussa 2012. Keskiarvo 2010-luvulta on 88 µg/l, mikä on ylirehevä taso. Järvellä esiintyy lähes vuosittain leväkukintoja. Matjärven kokonaisfosforipitoisuus on  vaihdellut välillä 41–280 µg/l. Korkein arvo on mitattu maaliskuussa 2003, jolloin järvi kärsi happikadosta.

Viime vuosina arvoissa näyttäisi olevan lievä laskusuunta. 2010-luvun keskiarvo on kesäajalta 83 µg/l ja talviajalta 54 µg/l. Tämä on rehevyysluokituksessa erittäin rehevä taso. Kokonaistyppipitoisuudessa ei ole havaittavissa laskusuuntaa ja arvot ovat rehevällä tasolla. Pitoisuudet ovat mittaushistorian aikana vaihdelleet välillä 920–2600 µg/l. Viime vuosien keskiarvo on kesäajalta 1380 µg/l ja talviajalta peräti 2167 µg/l.

Matalalla Matjärvellä esiintyy talvisin happikatoa. Erityisen kova happikato järvellä oli talvella 2002–2003, jonka jälkeen järvessä ei ollut muuta kalaa kuin ruutanaa. Talvi oli kova muillekin matalille ja reheville eteläsuomalaisille järville. Talvella 2003 happi oli jo tammikuun lopulla lähes lopussa koko vesipatsaasta. Järvi on kärsinyt myös viime vuosina happikadosta. Pitkinä talvina 2009 – 2010  ja 2010 – 2011 järveä on jouduttu hätähapettamaan totaalisten kalakuolemien välttämiseksi.

Matjärven veden pH-arvo on vaihdellut 6,4–9,4 välillä. Talviaikaan pH on yleensä hieman alle pH 7 ja kesällä hieman yli. Kesällä korkea levätuotanto voi kuitenkin kohottaa pH:ta jopa yli 9:n, mikä voi lisätä ravinteiden vapautumista järven pohjalta. Matjärven alkaliniteettia on mitattu vain muutaman kerran, mutta se on korkea. Valuma-alueen peltovaltaisuus kohottaa alkaliniteettia. Myös Matjärven sähkönjohtavuus on korkea, mikä viittaa luontaisestikin rehevään valuma-alueeseen. 2010-luvun keskiarvo on kesäajalta 10 mS/m ja talviajalta 13 mS/m. Arvoissa ei ole havaittavissa laskusuuntaa.

Matjärven vesi on varsin sameaa ja näkösyvyys on ollut pääasiassa alle 1 m. Tähän asti suurin näkösyvyys on mitattu talvella 2014, jolloin se oli 1,2 m. Viime vuosien kesäajan keskiarvo on 0,75 m. Vesi on selvästi ruskeaa ja humuspitoista. Kemiallista hapenkulutusta on niin ikään mitattu säännöllisesti vasta vuodesta 2008 lähtien. Viime vuosien keskiarvo on talvi- ja kesäajalta on kuitenkin 16–17 mg O2/l, mikä on keskihumuksiselle järvelle tyypillinen taso. Matjärven veden väriarvoja voivat kohottaa runsas vesikasvillisuus ja rantojen soistuminen.

Vesikasvillisuus

Ilmaversoisista kasveista rannoilla esiintyivät runsaimpina ja yleisimpinä järvikorte, järviruoko sekä paikoin savipohjaisissa järvissä viihtyvä järvikaisla. Rannoilla kasvoi myös saroja sekä paikoin leveä osmankäämiä. Kelluslehtisistä yleisin oli pohjanlumme ja lähes yhtä yleisenä kasvoi ulpukka, jotka muodostivat laajoja, tiheitä kasvustoja etenkin järven itä- ja länsiosassa. Vähäisemmässä määrin järvessä esiintyi myös uistinvitaa sekä palpakoita. Uposlehtisiä kasveja järvellä oli kelluslehtisiä selvästi vähemmän. Yleisin niistä oli vesirutto ja seuraavana pitkälehtivita, jota tavattiin enimmillään 2 metrin syvyisessä vedessä. Jonkin verran esiintyi myös karvalehteä. Pohjalla kasvoi hieman vesisammalia, useimmiten reilun yhden metrin syvyisessä vedessä. Järvellä tavattiin muun kasvillisuuden joukossa myös irtokellujia, iso- ja pikkulimaskaa sekä vähäisessä määrin ristilimaskaa.

ECOFRAME-hankkeessa tutkittiin kasvien lisäksi eläin- ja kasviplanktonia. Matjärven eläinplanktonin biomassa kesällä 2000–2001 oli varsin korkea (314–787 µg C/l). Korkeimman biomassan aikaan suurimman osan eläinplanktonista muodostivat rataseläimet. Muina aikoina rataseläinten osuus oli 21–23 %. Vesikirppujen osuus kokonaisbiomassasta vaihteli välillä 29–64 %. Kyklooppi-hankajalkaisien osuus kokonaisbiomassasta vaihteli 10 %:n molemmin puolin. Keijuhankajalkaisten osuus oli hyvin pieni, vain 0,3-7,5 %. Kaiken kaikkiaan eläinplankton ilmensi rehevää järveä ja voimakasta kalojen saalistuspainetta.

Kasviplanktonissa oli paljon eutrofisten vesien ilmentäjälajeja ja lajimäärä oli runsas. Runsaina esiintyivät mm. kultalevät, sinilevät ja pienet koloniat sekä vuonna 2001 piilevät ja silmälevät.

Matjärvellä tehtiin koekalastus elokuussa 2000, eli ennen talvella 2003 tapahtunutta kalakuolemaa. Happikadon vaikutuksia selvittävässä tutkimuksessa koekalastuksia tehtiin keväällä ja kesällä 2003 sekä kesällä 2004. Ennen happikatoa Matjärven yksikkösaalis oli erittäin korkea, painon osalta 4,7 kg/verkko ja kappalemäärien osalta 305 kpl/verkko. Runsain laji oli särki, joka muodosti peräti 69 % saaliin painosta ja 51 % kappalemääristä. Ahvenen paino-osuus oli 25 %. Saaliissa oli erittäin paljon kesän vanhoja pieniä ahvenia. Muita järvessä tavattuja lajeja olivat painon mukaisessa runsausjärjestyksessä lahna, ruutana, hauki, kiiski, sekä salakka ja pasuri. Kalat olivat pienikokoisia, ahvenen keskipituuden ollessa 7,3 cm ja särjen 11,6 cm. Happikadon jälkeen kevään 2003 kalastuksessa kokonaisyksikkösaalis laski selvästi. Matjärvestä saatiin vain ruutanaa, joiden määrä oli kasvanut kilpailijoiden poistuttua. Kesällä 2003 saatiin ruutanan lisäksi jonkin verran haukea ja särkeä sekä yksi ahven. Haukia oli istutettu ja särjet olivat todennäköisesti säästyneet järvessä tai siihen laskevissa puroissa. Vuonna 2004 ruutanan osuus saaliissa laski jonkin verran kesästä 2003 ja särjen osuus kasvoi. Lähde: Vesijärven hoito-ohjelma vuosille 2016-18.