Valitse sivu

Ilkivalta vaikeuttaa Vähä-Tiilijärven kunnostustoimia. Noin viikko sitten järvellä hajotettiin tutkimuslaite, joka keräsi perustietoja järven tilasta. Laite oli kerännyt viime syksystä alkaen olennaista lämpötilatietoa vedestä läheltä Onnenkodon jäähdytysvesien purkuputken päätä.

Arvokas mittauslaite oli tukeva ja anturi oli suojattu vahvalla muovilieriöllä. Se ei olisi voinut rikkoutua vahingossa. Laite oli poistettu vedestä ja rikottu tahallaan, vaikka siihen oli merkitty tiedot, jotka osoittivat sen merkityksen Vähä-Tiilijärven tutkimukselle.

Mikäli järven käyttäjät toivovat, että Vähä-Tiilijärven tilaa parannetaan, tutkimusvälineet on jätettävä rauhaan. Nyt menetettiin olennaista tietoa yli puolen vuoden ajalta. Sen lisäksi, että menetettyä tutkimustietoa ei saada takaisin, rikkoutunutta laitetta ei voida enää käyttää. Harmillisinta on, että kyse oli juuri läheisen palvelutalon jäähdytysvesien purkuputken vaikutuksia seuraavasta laitteesta. Näin ollen sen arviointi, miten jäähdytysvedet vaikuttavat järven tilaan, on entistäkin haastavampaa. Kaikki järvessä olleet seurantalaitteet on nyt haettu pois. Päätös niiden takaisin viennistä tehdään lähipäivinä.

Samaan aikaan järvellä tehtiin ilkivaltaa myös järven tilaa parantamaan asetetuille hoitokalastuspyydyksille. Mittauslaitteen rikkomisesta on tehty rikosilmoitus.

Vähä-Tiilijärven kunnostusta rahoittavat Hollolan kunta, Hämeen ELY-keskus ja Vesijärvisäätiö. Jos haluat lisätietoja Vähä-Tiilijärven tutkimuksista tai järvessä olevista tutkimusvälineistä, käänny Vesijärvisäätiön puoleen.

Linkki hankesivulle ja Hollolan kunnan sivulle Vähä-Tiilijärvi on meille tärkeä

Lisätiedot:

Mirva Ketola
vesistöasiantuntija
mirva.ketola@vesijarvi.fi
044 9735137
Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö

Kirsi Järvinen
ympäristösihteeri
kirsi.m.jarvinen@hollola.fi
Hollolan kunta