Valitse sivu

Maaliskuu 2019

Talviniittoja tehtiin tänäkin vuonna haastavista olosuhteista huolimatta. Lue lisää niitoista!

Kivisaaren salmessa niittokone upposi, mutta saatiin takaisin jäälle. Katso video.

—————————————

Huhtikuu 2018

Vesijärvellä niitettiin talvella pääasiassa järviruokoa 16 hehtaarin alalta. Lue lisää. 

—————————————

Maaliskuu 2018

Vesijärven talviniitot alkoivat Hollolan puolen niittoalueilta. Lue lisää.

—————————————

Helmikuu 2018

Vesijärven talviniitot käynnistynevät helmikuussa

Vesijärvellä toteutetaan kolmatta talvea peräkkäin vesienhoidollisia talviniittoja. Talviniiton tarkoituksena pitkällä aikavälillä on ehkäistä ruokoturpeen muodostumista, joka lahtialueilla johtaa umpeenkasvuun eli ruovikoiden muuttumiseen maa-alueiksi. Parhaillaan on menossa niitettävien alueiden määrittely ja tarvittavan niittoilmoituksen teko Hämeen ELY-keskukseen.

– Jäät ovat vielä sen verran heikkoja, että niittämään ei ole kiirettä, toteaa vesistöasiantuntija Mirva Ketola Vesijärvisäätiöstä.

Niittojen toteuttajaksi valittiin kilpailutuksen kautta Hot Mill Oy. Tarjouksia saatiin tänä vuonna kaksi kappaletta. Hot Mill Oy on toteuttanut Vesijärven talviniitot myös edellisinä talvina. Nyt sopimus tehdään kahdeksi vuodeksi.