Tänä vuonna Vesijärvi-viikkoa vietetään jo seitsemättä kertaa. Vesijärvi-viikon tavoitteena on nostaa esiin Vesijärven merkitystä sekä Vesijärvitietoutta hoitotyön arvoa ja monimuotoista virkistyskäyttöä unohtamatta. Samaan aikaan Vesijärvi-viikon kanssa vietetään myös Päijät-Hämeen Ympäristöviikkoa (Lahdessa, Hollolassa ja Asikkalassa) ja Salpausselkä Geopark -viikkoa.

Vesijärvi-viikon etkoja vietetään lauantaina 27.5. Enonsaaressa, järjestäjänä Painovoima ry. Laivakuljetus on jo täyteen varattu, mutta paikan päälle saareen voi tulla vaikkapa omalla veneellä! Tapahtuman aikana kuullaan Sinfonia Lahden jousikvartetin kaksi upeaa esitystä klo 12.30 ja klo 14.30.
VESIJÄRVI-VIIKON OHJELMA
MAANANTAI 5.6.
Ympäristökylä klo 16-19
Geopark-viikko, Vesijärvi-viikko ja Päijät-Hämeen ympäristöviikko kohtaavat Maailman ympäristöpäivänä. Lahden Ympäristöviikon päätapahtumana järjestetään jo 12. kertaa Ympäristökylä maanantaina 5.6. klo 16–19 Lahden sataman torilla. Tapahtumassa eri tahot esittelevät ympäristötyötään omilla pisteillä. Ohjelmassa on puheita ja palkitsemisia, musiikkia tai muuta kevyempää ohjelmaa ja toimijahaastatteluja.
Ympäristöpäivän kävelyretki Lanu-puistoon klo 17-18
Yhteiskävely Lahden satamasta Lanu-puistoon. Salpausselkä Geoparkin ja Vesijärvisäätiön yhdessä järjestämä noin tunnin mittainen opastettu kävely Lanu-puistoon lähtee satamatorilta, Ympäristökylän ohjelmalavan vierestä. Kävellessä huolehdimme ympäristömme siisteydestä Miljoona roskapussia -kampanjan loppukirin muodossa, lähtöpaikalta saa roskapussin ja -pihdit. Omat hanskat mukaan! Ihaillaan upeita maisemia ja Lanun omaleimaisia patsaita, mahdollisuus myös kysyä ja keskustella Vesijärvestä ja Geoparkista.
Vieraslajitalkoot Hedelmätarhan alueella Hollolassa klo 17.30
Talkoiden lähtöpisteinä Hedelmätarhan lampi ja Kartanon viljelypalstat, parkkialue. Tule kuulemaan ammattilaisen ohjeet ja ota myös omat hanskat mukaan torjuntatalkoisiin. Tarjolla juotavaa ja torjuntajätepisteet.
TIISTAI 6.6.
Fellmanniassa lounaalla järvikalapihvejä tarjolla
Vesijärven kalasta valmistettuja kalapihvejä lounasmenussa Ravintola Fellmanniassa. Tule maistelemaan!
Vesijärvi-risteily M/S Suomen Neito klo 19-22, lähtö Lahden matkustajasatamasta
RISTEILY ON TÄYNNÄ! Vesijärvi-viikon kunniaksi Vesijärvisäätiö tarjoaa yleisölle ainutlaatuisen mahdollisuuden katsella maisemia järvenselältä rannalle päin Suomen Neidon kyydistä iltaristeilyllä. Mukaan mahtuu 150 henkilöä ilmoittautumisten perusteella.

KESKIVIIKKO 7.6.
Humpulan päiväkodin oma Vesijärvi-päivä
Askartelua yms. teemaan liittyvää ohjelmaa päiväkodin lapsille. Lounaaksi päiväkodilla Päijät-Aterian hoitokalastussaaliista tekemiä kalapihvejä.
Perinteinen lasten ja nuorten onkitapahtuma Pikku-Veskulla klo 17.30-19
Järjestäjänä Lahden Kalaveikot. Sarjat: ”juniorit”alle 5v, 7v, 9v, 11v, 13 v. Paikalla opastusta , onkia ja syöttejä saa lainaksi. Ei osanottomaksua.
Geopark-kirkkovenesoutu Paimelan uimarannasta klo 18
Tule tutustumaan Salpausselkä Geoparkiin Vesijärven vesiltä käsin. Soutamassa mukana Salpausselkä Geoparkin toiminnanjohtaja Kati Komulainen, joka kertoo Geoparkista. Lähtö klo 18 Paimelan uimarannalta, Paimelantie 550 B, Hollola. Paluu samaan paikkaan pari tuntia myöhemmin. Et tarvitse aiempaa kokemusta soudusta, joten myös ensikertalaiset ovat tervetulleita kokeilemaan tätä hienoa perinnelajia. Seuralla on veneilyliivit, ota mukaan juomapullo ja pukeudu säänmukaisesti. Ennakkoilmoittautuminen välttämätön, 15 nopeinta mahtuu mukaan.
TORSTAI 8.6.
Vesistöt voimavarana – Keskustelua vesienhoidosta yhteiskunnassa -seminaari klo 12-16
Juhlistamme Vesijärvisäätiön 15-vuotista taivalta keskustelemalla vesienhoidosta alueellisen kehittämisen, median ja elinkeinoelämän näkökulmasta. Seminaari pidetään Sibeliustalolla torstaina 8.6.2023 klo 12–16 ja se on avoin kaikille ilmoittautuneille. Tsekkaa ohjelma ja ilmoittaudu mukaan.

PERJANTAI 9.6.
Opastettu kävelykierros Myllysaaressa pe 9.6. klo 17.30 – 18.30
Sukelletaan historian aaltoihin ja tämän päivän tuuliin! Muinaislöytöjä, purjehdusta, huvittelua ja kummittelua…
Kuljemme saareen siltoja pitkin ja purjehduspaviljongin ravintolaan voi lopuksi jäädä viettämään kesäistä perjantai-iltaa. Lähtö Myllysaaren parkkipaikalta, Myllysaarenkatu, Lahti. Opastus kuuluu Lahden seudun oppaat ry:n Kesäkierroksiin. Auktorisoitu Lahti-opas Erja Wiik. Hinta: 10€/hlö, käteinen tai MobilePay. Ei ennakkovarauksia.
Yhteistyö: Lahden seudun oppaat ry / Lahden Purjehdusseura ry / Bar&Restaurant Kommodori
LAUANTAI 10.6.
Matalan kynnyksen onkitapahtuma lapsiperheille ja kaikille kiinnostuneille Niemen satamassa klo 10-13
Järjestäjänä Lahden Kalaveikot. Onkia ja syöttejä saa lainaksi. Ei osallistumismaksua. Samassa yhteydessä ”särjestä sapuskaa” kalankäsittelyn opastusta.
Järvien sävelet Hollolassa klo 12-15
Lähtö Vähä-Tiilijärven rannasta. Kuuntele kauniita säveliä Tiilijärvien maisemissa Salpausselän sydämessä. Samalla voit ihailla nuorten taideteoksia ja muita uudistuksia luontoreitin varrella. Lähtö Vähä-Tiilijärven uimarannalta, kahvila on auki ja musiikki soi. HUOM! Säävaraus
LA-SU 10.-11.6.
Kalastusoppaat esittelevät toimintaansa Lahden matkustajasatamassa klo 10-16
Salpausselkä ProFishing:n kalastusoppaat esittelevät toimintaansa Lahden matkustajasataman vierasvenelaiturissa. Mahdollisuus päästä myös käymään järvellä kalastusoppaan kanssa lyhyellä kierroksella kaloja narraamassa. Tule tutustumaan huippuelektroniikalla varustettuihin kalastusaluksiin ja hakemaan vinkkejä omaankin kalastukseen.
KOKO VIIKKO 5.-11.6.
Lahden kaupunginkirjastolla vieraslajien tietoa esillä
Tutustu myös Luontoretkiä Lahden seudulla -esitteeseen jossa on listattu ympäristöaiheisia näyttelyitä, teemaviikkoja ja muita ympäristötapahtumia!
Järjestäjä: Luontoturva Ky
Haluaisitko lisätietoa tapahtumista? Ole meihin yhteydessä info@vesijarvi.fi tai soita Vesijärvisäätiön viestinnästä vastaavalle vesistöasiantuntija Anna Hakalalle p. 040 551 6466 tai assistentti Anne-Mari Räihälle p. 044 313 2868.
Tapahtumajärjestäjä: lataa halutessasi alta Vesijärvi-viikon 2023 logo tapahtumasi markkinoinnissa hyödynnettäväksi!