Hoitokalastajien ja pyydystalkoolaisten tarinoita keräsi Annika Suvivuo tammikuussa 2019.
IKUPUUTA POHJASTA
Yhtenä talvena otettiin taas ja vedettiin talvinuottaa Enonsaaren länsipuolella. Oli Lahden kavereita ja meitä muutamia Nastolan kalastusalueelta avustamassa. Lunta satoi kovasti. Kuinka ollakaan, löytyihän sieltä sitten jotakin hauskuuttakin. Nuotta nimittäin painoi niin riivatusti. Ruvettiin tutustumaan ja tuli selitys: siellä oli ikipuu. Yli 20 metriä pitkä rantapuu, vaikka useamman tuhatta vuotta vanha. Aallokko oli syönyt juuren alta hiekan pois ja se oli kaatunut järveen. Aikansa seilattuaan puu oli sitten sattunut Enonsaaren kupeeseen, meidän nuotta-apajalle. Niin kauan puu oli ollut vedessä, että kaikki muu oli mädäntynyt ja hävinnyt paitsi sydänpuu. Silti se oli 30 tai 40 senttiä paksu eli aikanaan se on ollut tosi iso. Tyvessä, kannon sisässä oli vielä miltei sankon kokoinen kivi. Se oli rantakivi, jonka päällä puu oli kasvanut. Eihän siinä mitään, keksittiin konstit. Paavohan sen keksi, että laitettiin puuhun auton köysi ja vaijeri ja vedettiin nelivedolla. Esa otti ja sahasi railoa jäähän. Niin saatiin hakopuun pää nousemaan jäälle. Vedettiin aikamme ja sitten kun ei enää renkaissa pito riittänyt, katkaistiin moottorisahalla pätkä pois ja taas otettiin puuta lähemmäs. Viimein neljän, viiden aikaan iltapäivästä saatiin pitkä hako pois. Iloinen uutinen oli, että nuotassa oli vain parin metrin reikä. Päästiin niin vähällä. Otettiin vielä saaliista näytepala, että saataisiin tietää milloin puu oli elänyt. Ikipuun syyt olivat tosi hienot.
Kertonut: Eero Sinda
KALOJEN SEURASSA
Olen niittänyt viikatteella järviruokoja Isonsaaren rannalla Asikkalassa. Kun talsin haalareissani syvällä rantavedessä, saan joskus seuraa. Järven pohjasta nousee ravintoa pintaan ja kalat tulevat parveilemaan ympärilleni. On ollut mielettömän upea kokemus, kun ahvenet ja muut kalat uiskentelevat siinä lähellä ja minä vaan teen kesäpäivän hommiani. Samassa paikassa näin myös ensimmäisen harmaahaikarani.
Kertonut: Jussi Elovirta
TELAMÖNKIJÄN KYYDISSÄ HIRVITTI
Tammikuisella Vesijärvellä koin ensimmäisen kerran, millaista on liikkua telamönkijällä järven jäällä. Se oli pelottavaa. Ajaessa humpsahdimme yhtäkkiä alaspäin. Sukelsimme lumen alle levittäytyneeseen vesimössöön, vasta sen alla oli jää. Nytkö me hukumme tänne?, ajattelin. Kaikki olivat juuri varoitelleet jään olevan heikkoa paksun lumen takia. Pilkkikisatkin oli sen vuoksi siirretty pois Asikkalasta. Kokenut kuljettaja Esa rauhoitteli, ettei mitään hätää. Pinnalla kyllä pysytään. Hirvitti, mutta siitä selvittiin.
Kertonut: Jussi Elovirta
TARTTUIKO NUOTTAAN PALA HÄVITTÄJÄÄ?
Aikanaan vedettiin tosi pitkällä nuotalla. Nythän se on vähän erilaista. On ollut sellaisiakin paikkoja, mistä on viisi, kuusikin kertaa vedetty ongelmitta. Sitten kuitenkin nuotta jää yhtenä kertana kiinni, putsattuaan joka vedolla pikkaisen lietettä hakopuun tai muun kappaleen päältä. Silloinhan me vedettiin kerran Tarhajalanpohjassa Hollolassa. Siellä oli sota-aikana lentokoneita. Löytyi 200 litran tynnyreitä, oikein sellaisia vanhoja, joissa on paksu vanne keskellä. Rautakankareella kun vedettiin, niin sieltä tuli alumiinin kappaleita. Meinattiin ensin, onko siellä lentokone joskus tippunut. Jokuhan sanoi, että siellä pitäisi olla lentokone aikanaan tippunut. Ja sama juttu Kivijärvellä, ei viime syksynä, mutta edellissyksynä: nuotta kiinni ja kun saatiin pikku hiljaa se nostettua, jotain valkoista näkyi. Tarina kertoi, että sinnekin olisi lentokone tippunut.
Kerran Vesijärvellä jotain painavaa lähti nuotan mukaan. Ei millään meinannut sitä pesää jaksaa vetää ylös. Kun se sitten saatiin ylös, pesässä näkyi reikä – mutta vain pieni reikä, vaikka painoa oli ollut pirusti. Meinattiin, että näinkö oli pommi ollut kiinni? Lahteahan on pommitettu paljon. Soitettiin pelastuslaitokselle, että sukeltaja tulee katsomaan, mikä siellä on. Sen kokoinen kivi, mikä menee tuollaisesta reiästä ei paina paljoa, mutta tässä oli ihan älytön paino. Sillä kohdalla järven pohja putoaa tosi syvään, kolmeenkymmeneen metriin. Ne eivät löytäneet mitään. Joku rautaesine sen oli pakko olla.
Kertonut: Harri Waskinen ja Paavo Pohjankoski
JÄTTIAHVEN KATISKASSA
Sain minä kerran 2,5 kilon ahvenen. Se oli 90-luvulla, silloin kun oli vielä Rauma-Repolan ukotukset Vesijärven rannassa. Tukkipuomitkin kiersi siinä vielä. Minulla oli katiska ukon juuressa. Oli se mukavan näköistä, kun katiskassa oli pikkuahventa ja se iso kultakalan värinen köllötteli niiden pienten päällä. Minä vein ahvenen tutkittavaksi, että katsovat onko se syötävä. Sanoivat, että tule vaan hakemaan kala, ihan se on syötävä. Minä sen sitten paistoin ja hyvää oli.
Kertonut: Seppo Ruotslalainen
SAVUKALAA ITALIAAN JA JAPANIIN ASTI
Laitialanselkä Uskilassa on valtavan hyvä verkkokalastuspaikka. Käyn nykyään vähemmän järvellä, kun ikää alkaa olla, mutta Laitialanselkä ei ole kyllä koskaan ollut niin puhdas kuin se on nyt. Veteen näkee syvälle. Vesijärvi oli aivan surkeassa kunnossa aikoinaan. 70-luvullahan se lähti menemään pahaan malliin. Vielä 60-luvulla lahnakanta oli valtavan hyvä, mutta sitten se loppui. Minun alaani on savustus, purkittaminen ja massan teko. Tuhansia purkkeja särkeä teen aina hoitokalastuksen aikaan. Johonkin ne purkit silti aina häviävät. Minulla on kone, jolla suomustan. Siinä 30–40 kiloa kalaa menee läpi 15–20 minuutissa. Pinta on kuin lapsen iho, kun särki on koneella suomustettu. Olen kehittänyt pitkään myös kylmäsavustusta, jossa käytän haukea. Olen kehittänyt ja tehnyt erikoisen savustuslaitteen, joka on niin valtavan hyvä, että savukalaa on mennyt saaristoon ravintolaan ja myös Italiaan ja Japaniin. Puolitoistakiloinen hauki on paras savustettava. Se vedetään ensin nahattomaksi fileeksi ja laitetaan pakkaseen. Fileitä täytyy kerätä aika määrä, koska vain kolmasosasta tulee hyötyä. Niin paljon kalasta menee hukkaan kosteuden ja muun vuoksi. Fileet suolataan karkealla suolalla ja niiden annetaan olla kymmenen tuntia. Sitten otetaan ylimääräinen suola pois ja annetaan kuivaa vielä kymmenen tuntia. Lopuksi fileet menevät savustuslaitteeseen 25 tunniksi. Joulun alla pakkasesta löytyi vielä kolme pientä vakuumipakettia filettä, kun haukea kysyttiin juhlapöytään.
Kertonut: Pentti Reini
FILEERAUS KIINNOSTI ULKOMAALAISIA
Vesijärvi on erilainen kuin muut järvet. Se on pehmeä ja lempeän oloinen. Kaikki järvet on omanlaisiaan, Päijänne on jylhä ja jos menee Kainuuseen vedet on kylmänoloisia. Kerran kävimme Paavon kanssa Siikaniemessä purjeveneellä. Siellä oli ulkomaalaisia ihmisiä. Paavo opetti lapsia kalastamaan. Aikuiset olivat kovasti kiinnostuneita, kun olimme tullessa vetäneet uistimella hauen. He kerääntyivät ympärilleni ja piti antaa havaintoesitys. Näytin miten hauki fileroidaan. Minusta se heidän suuri kiinnostuksensa oli ihan ihmeellistä. Eikö heillä sitten kalasteta?
Kertonut: Irma Toivonen
LUONNON SINFONIAORKESTERI
Keväällä pyrin aina olemaan mökkirannassa, kun jäät lähtee. Se on kuin sinfoniaorkesteri, kun tuuli niitä helisyttää. Linnut huutaa ja ajaa toisiaan sulassa takaa. Kun jäät lähtee niin kuhaverkothan sinne laitetaan. Kutuaikana verkot vaihdetaan sitten katiskoihin ja saadaan ahvenia. Vähän pitemmälle kun kevättä mennään, niin ilmestyy joutsenet. Pian on sorsat, nokikana, kuikka, silkkiuikku – en edes kaikkia tunne. Päivän soidin rauhoittuu vasta kun pimeä tulee. Olen laittanut rantametsään 6–7 linnunpönttöä. Minusta on niin kiva, kun siellä pyörii kaikenmerkkistä pikkulintua. Vaimo tekee savitöitä ja on sillä tavoin tehnyt minun naamojani sekä muitakin. Niitä on sitten ripustettu puihin. Yksi kesä istuin meidän seinustalla kahvilla ja ihmettelin, mikä kumman lintu siinä painaa ja kiertää puuta. Kiertää, kiertää vaan. Sitten se hävisi. Vaihdoin toiseen paikkaan istumaan ja näin, että siinä se taas pyörii samassa puussa. Huomasin sen yhtäkkiä livahtavan yhden savinaaman taakse, siellä sillä oli pesä. Lintu oli puukiipijä ja se oli minulle ensimmäinen kohtaaminen sellaisen linnun kanssa.
Kertonut: Petter Lehtinen
ISKUN TEHTAAN PAIKALLA OLI ENNEN JÄRVI
Siinä missä nyt on Iskun tehtaat ja golfkentät oli aikanaan järvet. 40–50-luvulla paikalta oli kaivettu savea niin paljon, että siinä oli pienet järvet tien kummallakin puolella. Niistä miehet kävi virveleillä vetämässä isoja haukia. Siellä oli myös vaaksan mittaisia hauentumppeja naama rantaa kohti. Me pojat mentiin hiljaa, oltiin tehty timoteista silmukka. Silmukka vietiin varovasti takakautta kalan niskan kohdalle ja sitten nostettiin äkkiä ylös. Me käveltiin ja kuljettiin siihen aikaan kilometritolkulla. Mukkulassa käytiin uimassa. Annettiin niille uimarannoille nimetkin, toinen oli Pilpottu ja toinen Polpittu.
Kertonut: Petter Lehtinen
20 METRIN SAALIS
Tällä nuotalla on ennätys: 17 tonnia kalaa.Muutakin on saatu kuin kalaa. Jääkaappeja, vesiämpäriä, piikkilankakerää, uistimia, kaikkea on nuottaa vetäessä tullut. Pahimpia on hakopuut, joissa on oksat jäljellä. Toistakymmentämetrinen latvus kun tulee, niin se kyllä tahtoo vahingoittaa nuottaa. Jos nuotassa on reikiä, siitä ei tule nuotan vedosta mitään. Nuotan siivessä ei ole vaaraa pienistä rei´istä, mutta nuotan perässä ei sallita sitten minkäännäköistä, koska nyrkin mentävästä reiästä katoaa nostovaihessa suurin piirtein tonni kalaa. Kalat tulee sieltä peräkkäin kuin paloletkusta. Pienempi nuotan reikä korjataan veneessä, jos isompi on, niin sitten mennään rantaan. Viritetään nuotta puitten väliin ja siinä paikataan. Juuri menneenä syksynä, eli syksynä 2018, meillä repesi Kivijärvellä nuotta ylhäältä alas ja sitten vielä iso palkeenkieli siihen. Nuotta viritettiin puitten väliin ja miehien kanssa pidettiin pienimuotoiset paikkaustalkoot. Paavo keitteli välillä kahvia ja taas jatkettiin. Nuotan korjaamiseen tarvitaan käpy ja lankaa. Kävyn paksuus tulee nuotan silmän mukaan. Lanka taas on karheaksi käsiteltyä nailonlankaa. Siinä on pikeä tai hartsia, muuten ei solmu pidä liukkaassa langassa. Aikoinaan oli sukkahousumainoksessa, että ”saumassa sen salaisuus” – nuottahommassa voi sanoa, että solmussa sen salaisuus.
Kertonut: Eero Sinda
KOKENEET UIMAMAISTERIT
Paavo on kolminkertainen uimamaisteri ja meikäläinen yksinkertainen uimamaisteri. Elikkä ollaan pudottu veneestä kuka mihinkin, veteen ja rantakiville. Ei meistä kukaan ole pudonnut syvempiin vesiin, mutta monta kertaa sillä viisiin, että just rantaveteen. Niinkuin minäkin limaiselta kiveltä syksyllä. Vein veneen rantaköyttä puun ympärille ja astuin tullessa kiven päälle, joka olikin liukas. Silloin kun Paavo viimeisimmän kerran putosi Kymijärveen, minä olin ajanut veneen liian rantaan. Paavo tuli rannasta veneeseen hakemaan ruokalaukkua. Vene kallistui ja Paavo yritti ottaa reunakaiteesta kiinni, mutta se olikin naru. Paavo sitten siihen kolmenkymmenen sentin rantaveteen meni niin hyvin, että hatun lipassa oli seitsemän ja puolen euron kokoinen kuiva läntti. Onneksi Paavo oli sitä ennen ajanut Karistosta Hähniemeen, niin autonsa oli lämmin. Minä komensin, että nyt kotia äkkiä, vesi kun oli 6-asteista.
Kertonut: Eero Sinda
