Valitse sivu

FM, biologi Janne Partanen on aloittanut joulukuun alussa Päijät-Hämeen Kalatalouskeskuksen toiminnanjohtajana.

Kalatalouskeskuksen toiminnanjohtajan työssä Janne Partasta kiinnostaa mahdollisuus keskittyä kala-asioihin. Hänen tutkintonsa Kuopion yliopistosta on nimenomaan kalabiologian ja kalantuotannon aloilta. Myös Lahden alueen pitkät perinteet hoitokalastuksessa kiinnostivat.

Partanen on aiemmin työskennellyt mm. FCG Finnish Consulting Groupissa ympäristöpuolella. Hän on edelleen osakkaana Latvasilmu osuuskunnan luontopalveluissa. Tuttuja ovat mm. luonto- ja maankäyttöselvitykset, YVA-arvioinnit, erilaiset kunnostussuunnitelmat, koekalastukset, näytteenotot ja kalojen luonnonravintolammikkokasvatus.   

Toiminnanjohtajan työn sisältö on myös erilainen kuin konsultin, jonka tehtävät vaihtuvat tilausten mukaan.

Kalatalouskeskus on ollut viisi kuukautta ilman toiminnanjohtajaa, joten töitä on jonoksi asti. Joulukuu on kulunut perehtyessä työkenttään, yhteistyötahoihin ja tuleviin töihin kuten maaliskuulle suunniteltuihin pyydystalkoisiin. Edessä ovat vuodenvaihteeseen liittyvät työt ja hankeraportointia.  

Salpausselän kalatalousalueen käyttö- ja hoitosuunnitelma on myös parhaillaan työn alla. Partanen on tehnyt aiemmin neljälle eri kalatalousalueelle vastaavat suunnitelmat.  

Salpausselän alueen suunnitelmaa varten on käytettävissä huomattavasti enemmän tietoa ja faktoja kuin aiempiin tekemiini käyttö- ja hoitosuunnitelmiin on ollut, toteaa Janne Partanen.  

Janne Partanen on toistaiseksi yhden päivän viikossa paikalla Lahdessa ja tekee kaksi päivää etänä Kangasalla.

Kuva: Janne Partanen