Valitse sivu
Vesiposti banneri

Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiön Blogi

Janita Tuominen on tekstiili- ja muotialan opiskelija,
joka haaveilee omasta yrityksestä.

Veden haltijattaren puvussa on kalevalaista henkeä sekä haltija- ja fantasiaestetiikkaa. Puvun suunnitellut Janita Tuominen haluaa viestiä mekollaan huolta vesistöjen tilasta. Mekon vesikasvit kertovat rehevöitymisestä, ja kasvien joukossa uiskentelee monenlaisia kaloja. Asu on tehty kierrätysmateriaaleista, valkoinen kangas oli ennen verhot ja koristeissa on vanhoja helmiä ja koruja.

Luonto on minulle tärkeä, joten aihe oli läheinen. Olen asunut miltei koko ikäni luonnon lähellä, metsien ympäröimänä, kertoo Orimattilasta kotoisin oleva Janita Tuominen.

Janita Tuominen pitää piirtämisestä ja suunnittelusta. Veden haltijatar -mekkoon hän halusi fantasiamaailman tunnelmaa. Mekko syntyi osana Salpauksen tekstiili- ja muotialan opintoja, jossa kolme opiskelijaa, Tuominen, Bahar Sokhanvar ja Cennet Yildirim valitsivat työnsä aiheeksi Vesijärven. Tuominen kertoo, että aihetta pohdittiin yhdessä, mietittiin värejä ja vettä elementtinä ja sitten kukin toteutti oman Vesijärvi-mekkonsa. Haltijattaren kruunun ja asun kalat ovat tarpeiston valmistuksen opiskelijoiden käsialaa.

Vesijärvi-puvut olivat osa Kätevä ja Tekevä -messuilla pidettyä Salpauksen opiskelijoiden muotinäytöstä ”Lumoava luonto ja kestävä kehitys Lahden Ympäristöpääkaupunkivuoden hengessä”. (Katso https://youtu.be/mf1ByIGJtnQ, Vesijärvi-teema alkaa noin kohdasta 17.30). Tuomisen mekosta on lisää kuvia Janita (@keijunliljadesigns) • Instagram-kuvat ja -videot

Valokuva Matias Tukiainen, malli Janita Tuominen.