Valitse sivu

Istutukset ovat osa ankeriaskantojen elvytystoimia.

Vesijärven kalaistutuksia koordinoiva Petokalarahasto on istuttanut vuosittain 10 000 ankeriasta Vesijärveen. Istutukset ovat osa Euroopan ankeriaskannan elvyttämistä. Ne vahvistavat paikallista ankeriaskantaa ja lisäävät kutuvaellukselle lähtevien vaellusankeriaiden määrää. Istutettua alkuperää olevien vaellusankeriaiden on havaittu aloittavan kutuvaelluksensa yhtä aikaa ja seuraavan samoja reittejä kuin luontaista kantaa olevat lajikumppaninsakin. Tämä on todettu Luonnonvarakeskuksen vuodesta 2014 toteuttamien ankeriasmerkintöjen avulla. Vesijärvestä vaeltamaan pyrkivistä ankeriaista osa päätyy Vääksynjoen ankeriasarkkuun, josta ne siirretään voimalaitosten ohi merelle

– Ultraäänilähettimillä varustettuja kutuvaelluksen aloittaneita ankeriaita siirrettiin vuosi sitten Lahden Vesijärvestä mereen jatkamaan vaellustaan. Tähän mennessä jo yli kolmasosan niistä on havaittu ohittaneen Tanskan salmet matkallaan kohti Sargassomerta, kertoo tutkija Jouni Tulonen Luonnonvarakeskuksesta.

Ankeriaat voivat elää Suomessa kymmeniä vuosia ennen kuin aloittavat 6 000 kilometrin mittaisen kutuvaelluksen Sargassomerelle. Suomalaiset vaellusankeriaat painavat parhaimmillaan 1,5–2 kiloa ja ovat eurooppalaisittain suurikokoisia. Suuresta koosta on todennäköisesti hyötyä pitkällä vaelluksella. Ankerias on Suomessa luokiteltu erittäin uhanalaiseksi.

Istutettavat ankeriaat ovat viime vuosina tulleet lentorahtina Englannista. Brexit ja korona ovat vaikuttaneet ankeriasistutuksiin siten, että lasiankeriaat tulevat nyt Ranskasta Garonne-joelta ja autokuljetuksella. Suomeen tuotiin yhteensä 154 000 ankeriasta, joista 100 000 Luonnonvarakeskukselle. Istutettavat ankeriaat ovat noin 10 senttimetrin pituisia ja noin gramman painoisia

Valokuva: Noin 10 sentin mittaiset lasiankeriaat laskettiin lopuksi Vesijärven Enonselälle. Kaupungin vesiensuojelupäällikkö Ismo Malin esittelee muutamaa malliyksilöä.

Lisätietoja:

Ismo Malin
vesiensuojelupäällikkö
Lahden kaupunki
puh. 050 5259579
ismo.malin@lahti.fi

Joonas Rajala
toiminnanjohtaja
Päijät-Hämeen Kalatalouskeskus
puh. 045 171 5544
joonas.rajala@kalatalouskeskus.net