Valitse sivu

Vesijärvellä on laitettu viime ja tällä viikolla hoitokalastuskatiskoita järveen. Pyynti jatkuu jäätilanteen mukaan pitkälle kevääseen.

Hollolan puolelle katiskoita tulee Komon- ja Laitialanselille ja Siikaniemen edustalle yhteensä noin 90. Yrittäjä Ilkka Tonteri Ile’s fiskistä ei odota alkukaudesta isoja saaliita, koska jään päällä on reilu lumikerros. Talvikatiskoista saatava särki on yleensä kuitenkin isokokoista ja menee elintarvikekäyttöön. 

-Kun särjet saavat kevättä kohti enemmän valoa jään läpi, ne alkavat liikkua. Nyt lumi vähentää valon määrää.

Lahden ympäristöpalvelut hoitokalastaa Enonselällä 30 katiskalla, joista iso osa Enonsaareen lähistöllä.  Katiskat koetaan suunnilleen joka toinen päivä. Ensimmäinen koentakerta tuotti arviolta reilut 150 kilon saaliin. Ympäristöpalveluiden Esa Huhtanen toteaa myös, että saalis tulee paranemaan kerta kerralta.

-Nuottaus aloitetaan ensi viikolla, sanoo Huhtanen.

Viime talvena ei katiskakalastusta päästy heikkojen jäiden vuoksi tekemään lainkaan. Parhaita talvina saalista on saatu 10 000 -15 000 kg. 

Kuva: Avannot tehdään moottorisahalla ja merkitään aurausviitoin. (kuva Priidu Pae)