Valitse sivu

Vesijärvi-työ on saanut uusimmaksi tukijakseen alueellisen yritysryppään, kun Lahden alueen K-ryhmän kauppiaat ja Kesko liittyivät Ahti-päätukijoiden joukkoon.

Idea tukijuudesta syntyi K-Rauta Holman kauppias Kimmo Tirkkosen ehdotuksesta. Hän on seurannut Vesijärven hyväksi tehtävää työtä jo pidempään. Kun Lahden alueen K-ryhmän suurimmat kauppiaat innostuivat Vesijärvi-asiasta ja Kesko lähti mukaan, päätukijuus oli selvä juttu.

– Vesijärvi on erittäin tärkeä lahtelaisille. Se tarvitsee jatkuvasti apua ja toimenpiteitä päästäkseen parempaan tilaan tai säilyäkseen edes nykytilassa, hän toteaa.

K-ryhmän toiminnassa vastuullisuus on tärkeä asia. Tirkkosen mukaan vastuullisuus tarkoittaa mm. tuotteiden laatua ja turvallisuutta, alkuperän varmentamista, lähiruoan ja tuottajien tärkeyttä sekä kierrätystä.

– Vesijärven hoitotyön tukeminen on konkreettinen ja paikallinen tapa osoittaa vastuullisuutta ydintyömme ulkopuolella.

K-ryhmän tukea kohdennetaan ensisijaisesti Vesijärven petokalaistutuksiin. Ajatus viehättää Kimmo Tirkkosta.

– Se tuottaa montaa kautta hyvää. Petokalat käyttävät ravinnokseen särkikaloja, joiden runsaslukuisuus rehevöittää järveä. Myös Vesijärven virkistyskäyttö ja mm. kalastuksen edellytykset paranevat puhtaassa järvessä. Toivon mukaan jatkossa Vesijärven kalaa, paikallista lähiruokaa, on myös paremmin tarjolla kauppojen tiskeillä. Ja järvi voi paremmin.

Vesijärvisäätiön ohjelmajohtaja Heikki Mäkinen pitää todella myönteisenä, että K-ryhmä palaa Vesijärvi-työn tukijaksi usean vuoden tauon jälkeen. Kesko oli säätiön päätukija toiminnan alkuvaiheessa 2008-10.

– Tukijaryhmä on hieno oivallus, joka voi kannustaa muita yrityksiä luomaan vastaavia, vaikkapa alueelliselta pohjalta, kiittelee Mäkinen.

Valokuva: Vesijärven petokalaistutus käynnissä, arkistokuva.

Lisätiedot:

Heikki Mäkinen
ohjelmajohtaja, Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö
040 5148513
heikki.makinen@vesijarvi.fi

Kimmo Tirkkonen
kauppias, K-Rauta Holma
0400 512398
kimmo.tirkkonen@k-rauta.fi