Vesistötarinoissa kerrottiin kalansaaliista, jäällä hiihdosta, veden tilasta, jäteputken asentamisesta, lapsuuden kesistä, tanssireissuista – ja paljosta muusta.

Vesijärvisäätiö pyysi alkutalvesta ihmisiä lähettämään vesistöaiheisia muistoja ja tarinoita talteen laitettaviksi. Saatujen tarinoiden moninaisuus ihastutti. Osassa kerrottiin kiinnostavasti myös kaupungin ja sen myötä ihmisten elinympäristön muuttumisesta. Enää ei uida polskutella sinilevissä eikä sukellella uponneissa proomuissa!

– Oma hieno kokonaisuutensa on pyydystalkoissa kerätyt jutut hoitokalastuksen saaliista ja sattumuksista. Nämä muistelemiset kirjasi ylös Annika Suvivuo, kertoo Irma Peltola Vesijärvisäätiöstä.

Osa tarinoista on ehditty julkaista Uusi Lahdessa ja Seutunelosten lehdissä. Kaikki tarinat siirretään viimeistään kesällä omaksi kokonaisuudekseen Vesijärvisäätiön internet-sivuille.

Tarinoita oli tarkoitus kerätä toukokuun puoleen väliin asti, mutta jos jollakulla on jäänyt oma muisto vielä lähettämättä, sen voi mainiosti laittaa meille matkaan! 
Tässä vaiheessa tarinansa jo lähettäneiden kesken arvoimme viisi Vesijärvi-tuotepakettia. Arpaonni suosi seuraavia: Viivi Helminen, Mauri Heino, Timo Mäki, Anna-Maija Lahti ja Jussi Elovirta. Onnittelut ja monet kiitokset kaikille muistojaan jakaneille!

Alla yksi viehättävä sinilevätarina!

Vihreätukkainen tyttö 
(Yssi Arjala)

Joskus 70-luvun alussa Paimelanlahdella nuorin tyttäreni, oli muuten vaaleatukkainen, leikki siinä rannassa ja hupsis kaatui. Kun hän nousi ylös, niin tukka olikin vihreä! Silloin oli levää tosi paljon. Selvittiin siitä pesemällä.
Kun sitä levää oli paljon ja lehdessäkin oli varoitus, niin soitin Hollolan kuntaan ja kysyin voiko kuitenkin uida, kun olin tottunut aamuisin uimaan. Vastaus oli: Kaikkihan me kuolemme. Kiva, olen kyllä jo yli 80-vuotias.

Nyt Paimelanlahti on kirkas ja puhdas.

Lisätiedot:

Irma Peltola
viestintäasiantuntija
irma.peltola@vesijarvi.fi
040 5144958