Valitse sivu

Vesijärven hoitokalastus painottui muutaman viime vuoden tapaan Enonselälle, Paimelanlahdelle ja Laitialanselälle. Vesijärvi-ohjelman mukainen tavoite hoitokalastukselle on 20 kg hehtaaria kohti. Edellä mainituilta selkäalueilta kalastettiin keskimäärin 15 kiloa hehtaarilta, Paimelanlahdelta peräti 39 kg hehtaarilta. Lisäksi Kymijärveltä hoitokalastettiin yhteensä 20500 kiloa kalaa.

Lahden ympäristöpalvelut vastaa hoitokalastuksen organisoinnista. Vesijärvellä kalastusta tekivät vesialueen omistajat talkoopohjalta, kaupungin oma väki sekä urakoitsijat T:mi Ile’s Fisk ja Järvikalastus Turtiainen Ky.  Kymijärvellä hoitokalasti kaupungin lisäksi Villähteen kalastuskunta. Lisäksi Nastolan kalastusalue hoitokalasti muilla Nastolan järvillä.”

Vuoden saaliista meni elintarvikekäyttöön noin 26500 kiloa särkikalaa. Lahnasta ja särjestä valmistetaan kalamassaa ja särjestä säilykkeitä. Jonkin verran kalaa annettiin yksityistalouksien käyttöön.

– Tänä vuonna tavallista suurempi osa saaliista oli liian pientä jatkojalostuksen käyttöön, kertoo vesiensuojelusuunnittelija Matti Kotakorpi Lahden ympäristöpalveluista.

Yhteenvetoraportti ”Hoitokalastussaalis 2018” sisältää tilastot kalalajeittain ja selkäalueittain sekä vertailuaineistot aiemmilta vuosilta.


Lisätiedot:

vesiensuojelusuunnittelija Matti Kotakorpi
etunimi.sukunimi(a)lahti.fi
050 5391693
Lahden ympäristöpalvelut