Valitse sivu

Tammikuu 2018

Pyydystalkoot 2018

Pyydystalkoisiin kokoontui 22.1. kolmisenkymmentä henkilöä tekemään uusia ja korjaamaan entisiä hoitokalastuspyydyksiä, kuten rysiä ja nuottia. Lisäksi tehdään katiskoja niin ikään hoitokalastuskäyttöön sekä pienpetopyydyksiä.

Pyydystalkoot on Lahden seudulla pitkät perinteet omaava tapahtuma. Tämän vuoden talkoot ovat järjestyksessä 26. Talkoot antavat osakaskunnille ja muille hoitokalastusta harjoittaville mahdollisuuden kokoontua yhteen isoon tilaan, jossa pyydysten korjaaminen voidaan tehdä porukalla hyvissä olosuhteissa. Talkoolaisille tapahtuma tarjoaa mieluisan tilaisuuden tavata ja kokoontua yhteisen harrastuksen parissa.

Vesien hoidon kannalta luodaan edellytyksiä hoitokalastuksen jatkumiselle eri puolilla Lahden seutua. Alan opiskelijoita käy tutustumassa työhön paikan päällä ja tapahtuma kiinnostaa myös muissa vesistöissä hoitokalastusta edistäviä tahoja.

Talkoot järjestää Päijät-Hämeen kalatalouskeskus ja niiden päärahoittaja on Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö. Osa rahoituksesta tulee Leader-rahoitteisen HolaLake-hankkeen kautta.

——————————————

Joulukuu 2017

Koko Vesijärven kalasto kartoitettiin kesällä 2017 – Lue lisää.

……………………………………………………

Lokakuu 2017

Kalojen liikkumisen seuranta jatkuu – ilmoita saalismerkeistä

Vesijärvellä jatketaan särkien ja lahnojen merkitsemistä, minkä tavoitteena on saada tietoa kalojen liikkeistä mm. hoitokalstuksen suunnittelun tueksi. Kuhien osalta merkitsemisen myötä paranee ymmärrys koko järven kuhakannasta ja saadaan uutta tietoa mm. siitä miten kuhakanta kestää pyyntirasitusta.

Merkitsemisiä tehdään hoitokalastuksen yhteydessä. Lokakuisessa nuottaussaaliissa oli 25 kuhaa, jotka kaikki merkittiin. Lahnoja merkittiin vajaat 60 ja yli 17-senttisiä särkiä noin 200. Tavoitteena on merkitä kustakin kalalajeista 500 yksilöä. Merkitsemisen yhteydessä kalojen pituus mitataan.Nuottasaalissa oli myös yksi aiemmin merkitty lahna.

Kalastajien aktiivisuus on seurannan onnistumisen edellytys.

– Jos pyydykseen käy T-bar merkitty kala, merkin tiedot ja saalispaikan voi ilmoittaa Luonnonvarakeskukseen. Jos kala on vahingoittumaton sen voi päästää takaisin järveenkin hyödyttämään edelleen tutkimusta, kertoo Matti Kotakorpi Lahden ympäristöpalveluista.

Tiedot palautetaan luonnonvarakeskuksen palautusjärjestelmän kautta, jolloin palauttaja saa automaattisesti palkkion sekä kalan merkintätiedot. Linkki lomakkeeseen on  https://lomakkeet.luke.fi/kalamerkki