Valitse sivu

Särkitartarta ja kalaraksuja

Yhteisillä aalloilla -hankkeen järjestämät neljä särki-itaa täyttyivät nopeasti ja kiinnostuneita jäi jonoon asti odottamaan seuraavia kursseja. Kurssilla valmistettiin Ilkka Vesikon ohjauksessa särkitartarta ja särkiraksuja. Kalankäsittelyä opasti myös Eero Mäki Lahden Kalaveikoista.

Osa yhteensä 34 kurssilaisesta oli tottuneita kalankäsittelijöitä, osa aloittelijoita. Särjen käyttö oli kuitenkin kaikille melko vierasta.Illan aikana käytiin läpi särjen perkaus, särjen selkäfileen irrottaminen, purkkikalan valmistus ja kalamassan teko ja sitten tehtiin kaksi kalaruokaa. Kiitosta kurssi saikin siitä, että kaikki pääsivät käytännössä käsittelemään kalaa ja valmistamaan siitä ruokaa.

Illan päätteeksi nautittiin tietysti itse valmistettu, herkullinen särkikala-ateria.

Kurssia varten koottu reseptivihkonen on ladattavissa tästä.
Moni 19 ohjeesta on saatu henkilöiltä, jotka ovat noutaneet Vesijärven hoitokalastussaalista ja kertoneet, mitä he noutamistaan kaloista valmistavat. Monet kiitokset heille!

Kuva: Särjen selkäfile ei ole suuren suuri, joten irrottaminen on tarkkaa puuhaa.