Valitse sivu

ELY-keskukset seuraavat alueellista levätilannetta ja toteuttavat kesäisin valtakunnallisen leväseurannan yhteistyössä Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) ja kuntien kanssa. Seuranta-aika on kesäkuusta syyskuuhun.

Levähavainnot tallennetaan Järviwiki-verkkopalveluun, jossa Hämeen alueen levätilanteen löydät tästä.

Vesijärven osalta havaintopisteitä on kolme, Lahden Mukkulan ranta, Asikkalan Pirppulanranta ja järven pohjoisosa Asikkalassa. 26.6. tilanteen mukaan Mukkulan havaintopisteellä esiintyy vähän levää.

Järviwikiin voi myös perustaa oman havaintopaikan, johon voi tallentaa levähavaintoja. Omat havainnot säilyvät Järviwikin arkistossa ja samalla välittyy tietoa järven tilasta myös muille vesistön käyttäjillle ja viranomaisille. Vesijärvellä ei tällaista kansalaisten havaintopaikkaa vielä ole.
 

Lataa Levävahti-sovellus älypuhelimeen

Levähavaintoja voi lähettää Järviwikiin myös Levävahti-nimisellä älypuhelinsovelluksella. Levävahtihavainnot näkyvät kartalla Järviwikissä, mutta niistä ei jää havaintopaikkakohtaista arkistoa.

Ohjeet oman havaintopaikan perustamiseen.

Lisätietoja Levävahti-sovelluksesta ja latausohjeet.