Vesijärven Enonselän syvänteet menevät usein hapettomiksi sekä talvisin että kesäisin, koska jääpeite tai lämpötilan kerrostuminen estävät vesimassan sekoittumisen. Järvitutkimuksen klassisimpiin kuuluvan teorian mukaan hapellisissa olosuhteissa rautaionit sitovat fosforia pohjakerrostumiin, mutta hapen loppuessa fosfori vapautuu veteen ja johtaa levien määrän lisääntymiseen. Enonselän syvänteiden keinotekoisen sekoittamisen (talvesta 2009/2010 lähtien) odotettiin estävän syvänteiden happikatoa ja siten vähentävän veden fosforipitoisuutta ja levien määrää.

 

Talvisin sekoitushapetus piti syvänteet hyvin hapellisina ja fosfori- ja rautapitoisuudet alhaisina, mikä ilmentää klassisen käsityksen mukaista fosforin sitoutumista pohjakerrostumiin. Sitä vastoin kesäisin sekoitushapetus ei estänyt hapen voimakasta kulumista, eikä vaikuttanut syvänteiden fosforipitoisuuteen. Näin ei tapahtunut edes kesällä 2012, jolloin syvänteiden happi ei kulunut aivan loppuun. Klassisen teorian mukainen säätely ei siten vaikuta olevan kesällä yhtä keskeinen veden fosforipitoisuuden säätelijä kuin talvella. Vaikka fosforipitoisuudet nousevat alusvedessä korkeiksi, pienen vesitilavuuden vuoksi fosforin määrä jää kuitenkin päällysveden määrään verrattuna pieneksi ja sen sekoittuminen päällysveteen on vähäistä. Sen sijaan levätuotannossa syntyneen orgaanisen aineen laskeutuminen alusveteen ja hajoaminen nostaa syvänteiden fosforipitoisuutta. Lisäksi matalilla alueilla veden virtaukset ja eliöstö nostavat veteen pohja-ainesta, joka kohottaa veden fosforipitoisuutta. Veden korkea pH erityisesti matalilla alueilla saattaa myös lisätä fosforin liukenemista pohjasta veteen. Näiden tekijöiden, kuten myös valuma-alueelta tulevan ulkoisen kuormituksen merkitystä Enonselän fosforipitoisuuden käyttäytymiselle tulee tulevaisuudessa selvittää tarkemmin.

 

Sekoituksen vaikutukset eivät kuitenkaan rajoitu vain fosforiin. Sekoitus nosti kesäisin syvän veden lämpötilaa, jolloin välisyvyyksissä viihtyvien kalojen elinympäristö tuhoutui.Viime vuosikymmeninä alusveden huonon happitilanteen aikana esimerkiksi kuore on vielä pystynyt löytämään hapekasta, viileää ja pimeää vettä välisyvyyksistä, joiden happioloja sekoitus heikensi. Pohjaeläimien biomassa kuitenkin kohosi happiolojen parannuttua, mikä tarjoaa kaloille lisää ravintoa. Korkea lämpötila ja parantuneet sekoitusolot myös kiihdyttivät typpiravinteiden poistumista järvestä. Koska sekoitushapetus ei vaikuttanut merkittävästi veden fosforipitoisuuteen, merkittävää laskua kesän levämäärissä ei tapahtunut. On kuitenkin viitteitä siitä, että monet sekoituksen vaikutuksista näkyvät vasta pidemmällä aikavälillä, joten Vesijärvisäätiön ja Lahden seudun ympäristöpalveluiden yhteistyönä tekemää sekoitushapetuskokeilua jatketaan edelleen.

Katso Pauliina Salmen, Ismo Malinin ja Kalevi Salosen Limnologipäivien diasarja tuloksista: