Valitse sivu

Etelä-Suomen Sanomat ja Vesijärvisäätiö ovat julkistaneet avoimen näytelmäkirjoituskilpailun, jonka aiheena on Vesijärvi. Kilpailuaikaa on syyskuun 2011 loppuun saakka. Voittaja julkistetaan Lahden Kirjamessuilla 2012.

Vesijärvi-aihetta voi käsitellä vapaasti vaikkapa veden tilan, historian, mytologian, harrastusten tai arkisen elämän näkökulmasta.

Kilpailun tavoitteena on tuoda esille uusia ja erilaisia näkökulmia Vesijärveen. Kilpailussa odotetaan käsikirjoitusta, joka soveltuisi esitettäväksi. Kirjoittaja saa itse määritellä kohderyhmän, jolle näytelmä on tarkoitettu.

Kirjoituskilpailun palkinto 2000 euroa. Palkintoraadilla on lisäksi mahdollisuus lunastaa näytelmiä 500 euron palkkiolla. Näytelmän pituus voi olla enintään 70 liuskaa.

Määräaikaan lähetetyt näytelmäkäsikirjoitukset lukee ensin läpi esiraatina toimiva dramaturgi Leo Kontula. Varsinaisen raadin muodostavat Lahden kaupunginteatterin johtaja Maarit Pyökäri, Etelä-Suomen Sanomien päätoimittaja Heikki Hakala sekä Vesijärvisäätiön ohjelmajohtaja Heikki Mäkinen.

Kilpailutyöt lähetetään postitse osoitteeseen: Etelä-Suomen Sanomat, Heikki Hakala, PL 80, 15110 LAHTI. Laita kuoreen merkintä Vesijärvi-näytelmä. Kilpailutöitä ei palauteta.