Valitse sivu

Vesijärvi-kirjan kansikuvaUpea läpileikkaus Vesijärven elämään on nyt kauniisti kansissa. Vesijärvi – Salpausselkien tytär on enemmän kuin täydennetty painos vuonna 1992 ilmestyneestä Vesijärvi-kirjasta.

Kirjan toteutumisesta ovat päävastuun kantaneet Lahden kaupungin vastikään eläkkeelle siirtynyt limnologi Juha Keto, Lahden Lyseon biologian lehtori ja linnustontutkija Heikki Kolunen, eläintieteen dosentti ja Vesijärven ranta-asukas Antti Pekkarinen sekä Tiirismaan koulun biologian ja maantiedon eläkkeellä oleva lehtori, valokuvaaja Lasse Tuominen. Kirjan ulkoasun on suunnitellut graafikko Minna Luoma ja toimituskunnan puheenjohtaja on toiminut julkaisijan edustajana Lahden kaupungin ympäristöjohtaja Kari Porra. Vesijärvisäätiö on toinen kirjan julkaisija.

 

Kirjan tekijät oikealta: Antti Pekkarinen, Heikki Kolunen, Juha Keto, Minna Luoma, Lasse Tuominen ja Kari Porra

Ryhmäkuva kirjan tekijöistä

Uusi Vesijärvi-kirja käsittelee Vesijärveä monipuolisesti. Historia alkaa jo 2,5 miljoonan vuoden takaa, järven pohjakerrostumat paljastavat salaisuuksiaan, linnuston muutokset kertovat oman tarinansa, vesikasveista nostetaan esiin harvinaisuuksiakin, kalasto ja kalastus ovat sankariroolissa järven pelastustyössä, elämä veden yllä ja alla on vaiheikasta ja levät ovat värikkäitä. Ensimmäistä kertaa Vesijärvestä esitellään myös jään alaista elämää. Vesijärven vaikutuksesta ihmiseen ja päinvastoin kirjassa on kerrottu kiehtovasti. Paitsi luontoa ja maisemaa Vesijärvi on rikasta kulttuuriympäristöä. Kirjaa on myynnissä lahtelaisissa kirjakaupoissa.

Vesijärvi- Salpausselkien tytär -kirja jukistettiin Lahden historiallisessa museossa Vesijärvinäyttelyn keskellä. Näyttelyn materiaali pohjautuu kirjaan.

Kuva julkistamistilaisuudesta