Valitse sivu

Vesijärvisäätiön harkinnanvaraisia avustuksia vesienhoidon ja suojelun toimenpiteisiin ja viestintään jaettiin alkuvuodesta. Avustusten turvin tai muuten osana Vesijärvisäätiön hanketoimintaa on järjestetty useita tapahtumia, joissa vesienhoito, vesien arvo ja vähempiarvoinen kalasto ovat päässeet eturiviin. Lisäksi on tuettu ympäristökasvatukseen käytettävän materiaalin tuottamista.

Perinteikäs järvikalapäivä kokosi runsaasti väkeä

Päijät-Hämeen kalatalouskeskus järjesti perinteisen Järvikalapäivän Hollolassa Siikaniemen kurssikeskuksella torstaina 15.8.2024.

Järvikalapäivässä rennon jutustelun lomassa saatiin virtuoosimainen taidonnäyte kalankäsittelystä Kari Börje Nybergiltä, maistiaisiakin saatiin. Tapahtuma oli suunnattu osakaskunnille, vapaa-ajan asukkaille sekä muille kaloista ja vesienhoidosta kiinnostuneille. Paikalla oli myös kala-alan opiskelijoita koulutuskeskus Salpauksesta. Tapahtumaan osallistui viitisenkymmentä henkeä.

Kuva 1. Järvikalapäivässä saatiin opastusta kalankäsittelyyn. Kuva: Anna Hakala, Vesijärvisäätiö

Uimarantakiertueella jamiteltiin kierrätyssoitinten rytmejä

Viidellä uimarannalla elokuussa pidetty iloinen Super-teatterin järjestämä uimarantakiertue tavoitti rannasta riippuen 10–110 kuulijaa. Uimarannoilla kuultiin kierrätyssoitinmusiikkia, tutustuttiin erilaisiin materiaaleihin soittimina, rakenneltiin soittimia ja siinä sivussa vähennettiin rantojen roskaantumista. Uimarantakiertue sai positiivista palautetta kiertueen aikana ja näkyi mm. paikallislehdessä ja -radiossa.

Kuva 2. Super-teatterin uimarantakiertueella kuultiin kierrätyssoitinmusiikkia. Kuva: Anna Hakala, Vesijärvisäätiö

Maahanmuuttajaäideille uusia kokemuksia

MLL Lahden yhdistys järjestää Ystäväksi maahanmuuttajalle -toimintaa, jonka osallistujille järjestettiin ympäristökasvatustapahtuma Pikku-Vesijärven rannassa 28.8.2024. Tapahtumassa moni maahanmuuttaja pääsi ensi kertaa elämässään onkimaan. Lisäksi he saivat tutustua erilaisiin kaloihin, niiden käsittelyyn ja valmistamiseen ruoaksi. Tarjolla oli reseptejä erilaisiin särkiruokiin ja myös maistiaisia särkisäilykkeestä valmistetuista suupaloista.

Tapahtuma toteutettiin MLL Lahden yhdistyksen, Päijät-Hämeen kalatalouskeskuksen, Lahden kalaveikot ry:n, Lahden kaupungin luontokoulu Kaislan, Keski-Lahden Marttojen ja Vesijärvisäätiön yhteistyönä. Tapahtuma kiinnosti yli odotusten ja sai paljon kiitosta mielenkiintoisesta ja monipuolisesta ohjelmastaan. Osallistujia oli 66, joista 38 aikuista ja 28 lasta.

Kuva 3. Maahanmuuttajaäideille ja heidän suomalaisille ystävilleen suunnattu tapahtuma tarjosi uusia luontokokemuksia. Kuva: Teija Onnila, MLL Lahden yhdistys.

Puuhapaketti lapsille Enonsaareen

Vesijärvisäätiön avustuksella Luontokoulu Kaisla toteutti Enonsaaren luontopuuhavihkosen. Vihkosta otettiin 300 kpl painos, jota jaettiin kesällä 2024 Enonsaaren kesäkahvilassa sekä hyödynnettiin lasten luontoleirillä. Puuhavihko on suunnattu 6–11 -vuotiaille ja se on saanut kiitosta paitsi lapsilta, myös kesäkahvilalta, jossa on toivottu paljon lapsille jaettavaa materiaalia. Enonsaaren puuhavihkosta on tulostettava versio ladattavissa Luontokoulu Kaislan verkkosivuilla.

Kuva 4. Luontokoulu Kaisla tuotti avustuksen tuella Enonsaareen luontopuuhavihon 6-11 -vuotiaille lapsille.

Tapahtumia tukemassa Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö sekä Vaikuttavuutta vesienhoidon toimenpiteisiin 2022-2024 -hanke, joka on saanut rahoitusta Vesienhoidon tehostamisohjelman varoista Hämeen ELY-keskuksen kautta.

Artikkelikuva ylimpänä: Anna Hakala, Vesijärvisäätiö

Lisätiedot

Anna Hakala
Vesistöasiantuntija
Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö
p. 040 551 6466
anna.hakala@vesijarvi.fi